Mitä kiire on?

11 04 2010

Viime aikoina ei ole tällä sivustolla liikkunut juuri muuta kuin pöly ja olen siitä syvästi pahoillani. Yksi asioista, joilla perustelen itselleni kirjallista saamattomuuttani on kiire. Mitä kiire oikeasti on? Onko se enemmän puutetta ajanhallinnan taidoissa ja suunnitelmallisuudessa vai pelkästään yksi laiskuuden oire?

AJANHALLINTA

Sana ajanhallinta kuulostaa itsessään vähän liikaa businessihmisten trendisanalta, mikä vaikuttaa varmasti siihen, että aihetta ei tule sivuutettua tarpeeksi vapaa-ajan askareissa. Silti aiheen alle mahtuu tärkeitä oman itsensä johtamiseen liittyviä asioita. Kuinka kannattaa opetella kieltäytymään ja priorisoimaan. Kuinka pitää olla päämääriä ja tavoitteita. Kuinka vain kuollut kala ui myötävirtaan. Kuinka omien arvojen ja uskomusten kautta pystyy selkeyttämään kaikki valintojaan… ja lista vain jatkuu.

Mitä jos ajanhallinta onkin on ELÄMÄNHALLINTAA?

Usein  kuulee kun ihmiset päivittelevät, että “mihin se aika on mennyt” ja “voi kun ne vuodet vierähtää” tai “kyllähän sitä voisi matkustaa jos vain olisi aikaa”. Silti harva käyttää edes kalenteria saati sitten tietoisesti järjestää menojansa tehokkuuden tai tavoitteiden kautta.

Olin eilen Vantaalla juhlissa, joissa pääsin tutustumaan moniin uusiin mahtaviin ihmisiin ja siinä jutustelun parissa sai myös usemapaan kertaan kertoa mitä omaan arkeen kuuluu.


Illan mittaan latelemani rimpsu muodostui jo rutiiniksi ja se meni jotenkin tähän suuntaan:

“Päivätyönä toimin koulutspäälliikkönä telemarkkinointiyrityksessä, jolla maksetaan laskut ja vapaa-ajalla tärkeimpänä on musiikin teko, jota tapahtuu kolmen eri bändiprojektin parissa, joista yhdessä painan rec-nappia kun muut soittaa, yhdessä taas soitan itse ja yhdessä soitan ja laulan ja teen biisejä ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin kotoa löytyy tyttöystävä ja kaksi kissaa ja JOS NIILTÄ AIKAA JÄÄ, niin toimin tällaisen Forsal-nimisen urheiluseuran puheenjotajana ja teen samalla seuran kirjanpitoa ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin treenaan maratonia varten ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin kirjoitan  blogia….” .


Hieman sisältö aina vaihteli, mutta toistuvana teemana kulki mukana “jos tästä aikaa jää” -rimpsu. Onko kiire kuitenkin enemmän omassa päässä luotu uskomus kuin todellinen este millekään? Uskon, että silläkin on paljon merkitystä mihin järjestykseen eri aktiviteettini listasin puheissani ja kuten huomaatte blogi tuli listan viimeisenä. Pakko myöntää, että välillä ei ollenkaan. Selkein havainto, jonka tein oli kuitenkin, että vaikka jokainen asia sai eteensä aikaan liittyvän ehtolauseen, jää minulle silti aikaa katsella useita tunteja viikossa televisiota, juhlia viikonloppuisin ja välillä ihan olla vaan tekemättä mitään. Silti käytän ajan puutetta usein selityksenä itselleni ja muille .

  • Miten itse hallitset aikaasi ja järjestelet menojasi?
  • Kuinka usein piiloudut kiireen taakse?
  • Mitkä koet haastavimpana arjen askareiden aikatauluttamisessa?

Tämän aiheen kanssa painiville löytyy apuja hyvän ystäväni Neti Neti -blogista ja varsinkin tästä artikkelista.

UUTISIA JA KUULUMISIA
  • Ystäväni haastatteli minua blogiinsa. Lue haastattelu täältä.
  • Sport Club Forsal:in vuosi 2010 saatiin seurapaitojen merkeissä kunnolla vauhtiin. Lue lisää täältä ja hanki omasi.
  • Uusia Hope Shallows biisi myspacessa.

Kevättä rintaan ja elämä järjestykseen!

// Friendly Neighbourhood Jaxon



Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.