Paljain jaloin uuteen vuoteen

1 01 2010

” Sanomisen ja tekemisen välillä on moni kenkäpari kulunut.” – Positiivarit , Ajatusten Aamiainen 30.11.2009

Näillä sanoilla on enemmän kuin hyvä aloittaa uusi vuosi. Joka vuosi tehdään näihin aikoihin tuhansia lupauksia uuden vuoden ja uusien kujeiden hengessä. Kuinka moni näistä lupauksista oikeasti toteutuu? Mistä se johtuu, että on niin helppo keksiä äkkiseltään kymmeniäkin asioita, joita aikoo ja voi tehdä paremmin tulevana vuonna, mutta harvemmin nämä asiat tulee tehtyä?

Aion lähteä itse aika haasteellisella tavalla selvittämään, kuinka kauan voi uuden vuoden lupaukset kestää ja mikä siihen vaikuttaa. Kutsun kaikki seuraamaan hieman pitkäkestoisempaa haastetta (tai riippuu tietenkin mihin asti kestän ;) ), kun selvitän kuinka vaikeaa on oikeasti pitää uuden vuoden lupauksista kiinni.

Olen jakanut tärkeimmät lupaukseni  eri kategorioihin ja julkaisen ne nyt hikipisarat otsalla tänne kaikkien nähtäväksi.

TERVEYS

AION PÄÄSTÄ EROON TUPAKASTA

Kyllä, olin tupakoitsija vielä viime vuoden puolella ja sitä ennen sellaiset 13 vuotta. Tämän vuoden puolella en ole polttanut ainuttakaan savuketta. Tämän lupaus on tullut tehtyä jo liian monta kertaa. Onkohan tämä viimeinen?

LIIKUNTA

AION JUOSTA MARATHONIN

Tossut jalkaan ja nimi vihkoon. Haluan kulkea Isäni ja monen ystäväni viitoittamaa polkua ja juosta juoksujen juoksun.

RAVINTO

EN SYÖ EPÄPUHDASTA LIHAA

Tässä on oma haasteensa, koska olen suuri lihan ystävä ja tämän lupauksen myötä vaihtoehdoiksi jää luomuliha ja kotimainen riista.

OPETTELEN KOKKAAMAAN RAAKARUOKAA

Olen asettanut tämän opettelun mittariksi sen, että kokeilen kerran kuukaudessa uutta raakaruokareseptiä ja kirjoitan kokemuksista tänne.

IHMISSUHTEET

AION AUTTAA YSTÄVIÄNI MUUTTAMAAN ELÄMÄNTAPOJAAN

Tämä prosessi on jo alkanut, sillä kolme hyvää ystävääni aloittavat oman taipaleensa 9.1.2010 ja toimin heille eräänlaisena ohjaajana. Tämän mahdollistaa pitkälti se, että minulla on mahdollisuus hyödyntää oman mentorini minulle jakamia materiaaleja ja tietoutta. Jälleen kerran iso kiitos Terolle.  Tästä aiheesta varmasti lisää kun projekti etenee.

Tässä omat lupaukseni. Joukosta löytyy helppoja, vaikeita ja aiemmin mahdottomaksi saavutukseksi luulemiani asioita. Näiden lupausten myötä toivotan jokaiselle parasta mahdollista vuotta 2010.

- Jaxon

P.S. Mitä aiot itse luvata?




Toiminnot

Tietoja

Yksi vastaus

23 02 2010
Lupauksia « Lakipiste

[...] alkuvuodesta omat uuden vuoden lupaukseni, jotka ovat muuten pitäneet ja ne saivat nyt jatkoa lupauksilla, jotka liittyvät vahvasti [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.