Lakipiste on kohdannut lakipisteensä

4 10 2010

Tervehdys kaikille!

Ensinnäkin isoin mahdollinen kiitos kaikille, jotka lukivat tätä blogia ja olivat mukana tukemassa elämänmuutosprojektiani! Haluan ilmoittaa kaikille, että lakipiste blogina on tullut tiensä päähän. Tämän herran tie kulkee nyt toisaalle ja omien tavoitteideni kannalta tärkeämmät asiat vie aikaani nyt enemmän. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin palannut takaisin vanhoihin tapoihini ja lihonnut kilot takaisin. Voin erittäin hyvin, urheilen edelleen säännöllisesti ja syön pääsääntöisesti terveellisesti. En vain aio enää dokumentoida matkaani tässä blogissa tämän enempää. Tähän pääsyynä se, että minulla ei ole enää enempää sanottavaa, vaan enemmänkin tehtävää jatkossa.

Tässä muutamia linkkejä missä voi seurata eri projektien kehitystä, joissa olen enemmän tai vähemmän osallisena:

Kiitos ja anteeksi!

// Jaxon





Hope Shallows – Biografia

17 04 2010

Bändimme toinen kierros studiossa on ollut hyvinkin tuottoisa. Hyvää materiaalia on nyt laitettu ainakin kahden työpäivän verran. Samalla myöskin saimme kirjoitettua bändimme biografian ja uudistettua myspace -profiilin. Ajattelinkin nyt julkaista biografian tänne…

HOPE SHALLOWS

Hope Shallows promoshoot (photo: Mika Rantanen)

BIRTH…

… of the group took place in the year 2008 when two childhood friends Anssi and Jaakko met each other after a long while. This was when Anssi popped the big question and asked if they could form a band since they had been enjoying and playing music together and apart since kindergarten. Anssi had some melodic good-mooded rock tunes waiting to be finished and Jaakko eagerly joined forces with him and the band was born.

GETTING NAMED…

…was an important part of growing an identity for the band. After a while it came to be clear that forming a band was a magnificent idea, but what to call the band? It didn’t take long for Anssi to come up with the name “Hope Shallows” and the kind of sentimental mystery that came with it got both of the friends convinced to keep the name.

GROWING UP…

..the time went on and the song library grew and it started to be essential for the band to have more players. As far as the yet non-existing rhythm section was concerned the guys were ever so lucky to know a highly skilled metal drummer Markus. Anxious to find out if Markus would be interested in also playing some softer music, they asked him to join. After hearing couple of songs A and J had done so far the progressive metal man gave the green light.

HOW THE SONGS WERE AND STILL ARE MADE…

… is a creative process and they have their own way of doing it. Things develop in a certain order. First Anssi comes up with the base idea for the songs meaning chords and melodies and sometimes part of the lyrics – in others words the foundation. After that Anssi presents the song to Jaakko and he writes the lyrics and comes up with occasional guitar melodies. The cooperation is almost symbiotic. The song is then perfected with Markus and his wild and groovy rhythms and the wide knowledge of nearly all musical genres known to man. This is – to keep it simple – the way the Hope Shallows magic is written.

BECOMING COMPLETE…

…needed one more brushstroke on the canvas. Studiosessions on the run and the first live gig looming in the horizon the band had yet again a shortage in players. It was – to be fair – close to impossiple for Anssi to play both guitar and bass at the same time when performing for a live audience. It was due to recruit a bass player. From Markus’s heavy metal band was the best place to start digging and so Tuukka was found – The man who makes the rest of the band look short and the bass pure velvet. The hairy monsterman had been listening to Hope Shallows tunes earlier and didn’t hesitate too long as Markus asked him to come play the bass for the debut performance. Originally the band intended only to add another player in the group only for live shows but after only few rehearsals it was ever so clear that Tuukka was a keeper.

TIME TO THRIVE…

… is yet to come and the band is working hard while hoping that the same wistful but happy atmosphere they season their tunes with comes across to people who listen to their music.

Bändiin voi tutustua lisää täällä.

Hyvää lauantaita kaikille!

// Jaxon





Mitä kiire on?

11 04 2010

Viime aikoina ei ole tällä sivustolla liikkunut juuri muuta kuin pöly ja olen siitä syvästi pahoillani. Yksi asioista, joilla perustelen itselleni kirjallista saamattomuuttani on kiire. Mitä kiire oikeasti on? Onko se enemmän puutetta ajanhallinnan taidoissa ja suunnitelmallisuudessa vai pelkästään yksi laiskuuden oire?

AJANHALLINTA

Sana ajanhallinta kuulostaa itsessään vähän liikaa businessihmisten trendisanalta, mikä vaikuttaa varmasti siihen, että aihetta ei tule sivuutettua tarpeeksi vapaa-ajan askareissa. Silti aiheen alle mahtuu tärkeitä oman itsensä johtamiseen liittyviä asioita. Kuinka kannattaa opetella kieltäytymään ja priorisoimaan. Kuinka pitää olla päämääriä ja tavoitteita. Kuinka vain kuollut kala ui myötävirtaan. Kuinka omien arvojen ja uskomusten kautta pystyy selkeyttämään kaikki valintojaan… ja lista vain jatkuu.

Mitä jos ajanhallinta onkin on ELÄMÄNHALLINTAA?

Usein  kuulee kun ihmiset päivittelevät, että “mihin se aika on mennyt” ja “voi kun ne vuodet vierähtää” tai “kyllähän sitä voisi matkustaa jos vain olisi aikaa”. Silti harva käyttää edes kalenteria saati sitten tietoisesti järjestää menojansa tehokkuuden tai tavoitteiden kautta.

Olin eilen Vantaalla juhlissa, joissa pääsin tutustumaan moniin uusiin mahtaviin ihmisiin ja siinä jutustelun parissa sai myös usemapaan kertaan kertoa mitä omaan arkeen kuuluu.


Illan mittaan latelemani rimpsu muodostui jo rutiiniksi ja se meni jotenkin tähän suuntaan:

“Päivätyönä toimin koulutspäälliikkönä telemarkkinointiyrityksessä, jolla maksetaan laskut ja vapaa-ajalla tärkeimpänä on musiikin teko, jota tapahtuu kolmen eri bändiprojektin parissa, joista yhdessä painan rec-nappia kun muut soittaa, yhdessä taas soitan itse ja yhdessä soitan ja laulan ja teen biisejä ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin kotoa löytyy tyttöystävä ja kaksi kissaa ja JOS NIILTÄ AIKAA JÄÄ, niin toimin tällaisen Forsal-nimisen urheiluseuran puheenjotajana ja teen samalla seuran kirjanpitoa ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin treenaan maratonia varten ja JOS TÄSTÄ AIKAA JÄÄ, niin kirjoitan  blogia….” .


Hieman sisältö aina vaihteli, mutta toistuvana teemana kulki mukana “jos tästä aikaa jää” -rimpsu. Onko kiire kuitenkin enemmän omassa päässä luotu uskomus kuin todellinen este millekään? Uskon, että silläkin on paljon merkitystä mihin järjestykseen eri aktiviteettini listasin puheissani ja kuten huomaatte blogi tuli listan viimeisenä. Pakko myöntää, että välillä ei ollenkaan. Selkein havainto, jonka tein oli kuitenkin, että vaikka jokainen asia sai eteensä aikaan liittyvän ehtolauseen, jää minulle silti aikaa katsella useita tunteja viikossa televisiota, juhlia viikonloppuisin ja välillä ihan olla vaan tekemättä mitään. Silti käytän ajan puutetta usein selityksenä itselleni ja muille .

  • Miten itse hallitset aikaasi ja järjestelet menojasi?
  • Kuinka usein piiloudut kiireen taakse?
  • Mitkä koet haastavimpana arjen askareiden aikatauluttamisessa?

Tämän aiheen kanssa painiville löytyy apuja hyvän ystäväni Neti Neti -blogista ja varsinkin tästä artikkelista.

UUTISIA JA KUULUMISIA
  • Ystäväni haastatteli minua blogiinsa. Lue haastattelu täältä.
  • Sport Club Forsal:in vuosi 2010 saatiin seurapaitojen merkeissä kunnolla vauhtiin. Lue lisää täältä ja hanki omasi.
  • Uusia Hope Shallows biisi myspacessa.

Kevättä rintaan ja elämä järjestykseen!

// Friendly Neighbourhood Jaxon






Uutisia

21 03 2010

Ensinnäkin kiitos kaikille kyselyihin vastanneille!! Niin kuin arvasinkin, niin kaikki ei pysty miellyttämään, mutta koitan parhaani. Kiitos myös kaikille Facebook-ryhmään liityyneille (ryhmän löydät täältä). Nyt on aika katsastaa hieman mitä tulemaan pitää ja missä mennään tällä hetkellä.

4KK -ARTIKKELIT

Kaikkihan alkoi siis 4KK -Työnnä Sitä! -nimisellä projektilla. Nyt kaikki tekstini ensimmäisesta artikkelista lähtien löytyvät kokonaisena Lakipsteestä.

BLOGIN KIELI

Lopullista päätöstä en ole tehnyt muuttuuko blogi pysyvästi englanninkileiseksi, mutta ainakin muutaman tekstin kirjoitan englanniksi lähiaikoina. Äänestyksen puolesta mielipiteet jakautuivat sen verran kahtia, että haluan antaa ensin näytteen ihmisille molemmista kielistä ja koska suomeksi olenkin jo muutaman tekstin tuhertanut,  on aika vaihtaa kieltä hetkeksi.

BLOGIN SISÄLTÖ

Tulen jatkossa kirjoittamaan isoista ja pienistä tapahtumista, joilla on mielestäni merkitystä oman elämäni muokkautumisessa sellaiseksi kuin haluan. Jatkossa aihepiiri hieman laajenee, koska en voi väittää, että ainoastaan urheilun ja ravinnon parissa tapahtuvilla asioilla on merkitystä. Yhden linjauksen pyrin kuitenkin tekemään ja se on, että kirjoitan tapahtumista joiden valossa opin itse jotain merkityksellistä, josta on apua terveellisemmän ja onnellisemman elämän luomisessa.

RAKKAIN HARRASTUKSENI…

eli musiikki on saanut lisäpotkua lähiaikoina ja toukokuussa bändimme Hope Shallows keikkailee ainakin kolmen keikan verran Tampereella. Tällä hetkellä on myöskin nauhoitukset meneillään ja ensimmäisen kuuden kappaleen pohjat laitettiin vajaa kuukausi sitten narulle. Toinen studiokierros onkin sitten huhtikuun puolessa välissä. Huomenna on toisen laulutuntini aika ja ensimmäisen jälkeen jäi jo sellainen luottavainen olo, että minulla on mahdollisuus kehittyä leadsolistin tehtävän vaatimalle tasolle. Samaan aikaan hevirintamalla on ensimmäiset viisi kappaletta enää lyriikoita ja lauluja vaille valmiina.

URHEILUTAPAHTUMAT

Huhtikuun loppupuolella pamahtaa kisakausi käyntiin pyynikkijuoksulla. Tämä on vasta alkusoittoa, mutta odotan jo innolla. Olen kaksi kertaa aikaisemmin juossut  kyseisen kisan ja ennätysaika 58 min 24 sek. Tällä kertaa olisi tarkoitus nostaa rimaa lisää.

RAVINTO

Luen tällä hetkellä kirjaa, jolla saattaa olla tähän mennessä yksi suurimmista vaikutuksista siihen, miten ajattelen ravinnosta. En paljasta tästä enempää, koska aion kirjoittaa kirjasta artikkelin kun olen sen lukenut ja lopullisesti päättänyt mitä mieltä olen lukemastani.


Nyt kun on taas paljon odotettavaa tulevalta, on niin paljon helpompaa nauttia nykyhetkestä täysillä!

// Jaxon





Suuri kulttuurikysely

13 03 2010




Vaikuta Lakipisteen tulevaisuuteen

9 03 2010




Raakasuklaa

26 02 2010

RESEPTI

Ainekset:

  • 4 dl kaakaovoita (raastettuna)
  • 1 kukkurallinen ruokalusikallinen kylmäpuristettua kookosrasvaa
  • 1 dl raakoja cashew-pähkinöitä (murskattuna)
  • 1 dl kaakao nibsejä (murskattuna)
  • 1 kukkurallinen ruokalusikallinen maca-jauhetta
  • 1/2 dl lucuma-jauhetta
  • 2 rkl agave nektaria tai kotimaista luomuhunajaa
  • 4 kukkurallista teelusikallista raakaa kaakaojauhetta

Valmistus:

  • 1. Aseta syvä kulho lämpimään vesihauteeseen.
  • 2. Lisää kulhoon rasvat (raastettu kaakaoovoi ja kookosrasva) ja anna niiden sulaa nestemäiseksi.
  • 3. Lisää kulhoon loput ainekset ja sekoita niistä juokseva massa.
  • 4. Kaada suklaamassa jääpalamuotteihin.
  • 5. Anna suklaan jähmettyä pakastimessa noin 20-30min.
  • 6. Lopeta hymyily ja maista luomustasi!

Reseptin tekijä: Jaakko Halmetoja, Superfoodit Suoraan Ytimeen (www.superfoodit.com)

HUOMIOITA

Valmistimme raakasuklaata yhdessä muutamn ystäväni kanssa. Kiitokset Antille, Petrille ja Matille! Raaka-aineiden hintojen takiakin jo pelkästään oli järkevää tehdä suklaat useamman hengen voimin. Tuplasimme reseptin ilmoittamat määrät ja suklaata tuli todella paljon eli yllä mainittu annos riittää hyvin useammalle ilman tuolaamistakin. Suklaa oli todella herkullista ja itse asiassa huomattavasti parempaa kuin suurin osa kaupassa myytävästä suklaasta. Parasta tietenkin on se, että näin saa herkkusuu herkutella terveellisesti. Kyllä saa suklaanhimot hyytymään helposti. Raakakaakao itsessään on todella terveellistä ja siitähän tämän reseptin herkku suurimmaksi osaksi koostuu. Lue lisää täältä. Yllätyin myös positiivisesti siitä kuinka helppoa raakasuklaata oli valmistaa Alla olevista kuvista huomaa, että meiltä unohtui mm. jääpalamuotit kuviosta kokonaan, mutta hyvin saatiin suut makeaksi ilmankin.

raakasuklaa, raaka kaakao, raaka kaakaovoi, raaka kaakaojauhe, maca, kookosöljy, lucuma, raaka kaakaonibsit, superfood

(Kuvat otettu iPhonella)

raakasuklaa, raaka kaakao, raaka kaakaovoi, raaka kaakaojauhe, maca, kookosöljy, lucuma, raaka kaakaonibsit, superfood

Herkkuterveisin,

Jaxon





Lupauksia

23 02 2010

Hiljattain minulla on ollut vaikeuksia kirjoittaa blogille, koska pääsi ehkä hieman unohtumaan minkä takia tätä teen. Alunperin kaikki lähti siitä liikkeelle, että kokeilin uusia asioita, kehitin itseäni ja kerroin kokemuksistani verkossa. Viime aikoina olen tuskastellut sen kanssa, että minkälaisia ohjeita voin antaa teille lukijoille. Kuinka voin neuvoa teitä elämään. Vastaus tähän on, etten mitenkään eikä ole tarkoituskaan (kiitos Mikolle kun avasit silmäni). Älä siis huoli, sillä mursu ei ala ketään valistamaan vaan sama hyvä tunnelma säilyy jatkossakin.

HERÄÄMISIÄ

Olen viime aikoina alkanut ymmärtää paremmin, mitä haluan elämältä. Tämä on pitkälti tuloksena siitä, että olen paremmin kosketuksissa tunteideni kanssa (tiedän…todella miehekästä). Tunteet tai ei, niin tärkeintä on se, että on huomattavasti helpompaa unelmoida kun tietää mitä haluaa. Hassua on myös se, että olen pidemmän aikaa jo ajautunut lähemmäksi unelmiani, vaikka en ole täysin edes tiedostanut mitä haluan.

Olen aina rakastanut esiintyä ja nyt sen olen vasta kunnolla tajunnut. Tällä hetkellä koulutan myyntiä työkseni ja vastuualueeseeni kuuluu myös erilaisten valmennusten pitäminen ja suunnitteleminen. Eli pääsen työkseni esiintymään jo usein. Tavoitteena on täyttää työpäivät niin paljon valmentamisella kuin voi. Olen hyvin onnekas, että voin nauttia työstäni jo nyt näin paljon ja koen, että on mahdollista kehittyä ja päästä eteenpäin. Mielessäni kutkuttelee myös vahvasti ajatus, että laajennan osaamistani ravintoasioissa ja joku päivä vielä valmennan silläkin saralla.

Esiintyminen, joka saa kuitenkin kaikkein eniten tämän luomu-urheilijan sydämen lyömään on musiikin esittäminen. Tiedän, että tulen tekemään ainakin jonkinlaisen ajanjakson elämässäni työkseni musiikkia. Se, koska tämä tapahtuu on hyvin pitkälle itseni päätettävissä. Olen tässä vaiheessa päättänyt ruveta kehittämään musiikillista osaamistani sekä kitaran soitossa, että laulamisessa. Menemme tulevana viikonloppuna Hope Shallows -nimisen kokoonpanon kanssa nauhoittamaan musiikkiamme kunnon studioon ja toivottavasti tämä poikii tämän vuoden aikana myös lava-aikaa.

FORSAL TIME TO YOURSELF

Otsikossa mainitusta tapahtumasta voisin kertoa teille loputtomiin, mutta parhaiten asian on kiteyttänyt ystäväni Mikko Revonniemi blogillaan (kiitos myös minun puolesta järjestäjille ja kaikille osallistujille). Joka tapauksessa osallistuin kyseiseen tapahtumaan viime viikonloppuna ja sain kahdesta päivästä irti enemmän kuin kokonaisesta kuukaudesta. Tällä tapahtumalla tulee olemaan iso vaikutus tulevaisuuteeni. Tapahtuma oli 4. laatuaan, mutta itse osallistuin ensimmäistä kertaa. Tärkeintä viikonlopussa oli ajan irroittaminen oman elämän suunnitteluun. Aiemmat heräämiseni saivat vahvistusta, kun muutaman harjoituksen myötä sain rajattua itselleni tärkeimmät tavoitteet tulevaisuudelle. Olen ollut tavoitteellinen onnistuneesti työelämässä jo useamman vuoden, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen löytänyt OIKEITA tavoitteita myös muun elämän suhteen. Parhaiten näistä tavoitteista kertoo muutma lupaus, jotka tein viikonloppuna.

LUPAUKSIA

Tein alkuvuodesta omat uuden vuoden lupaukseni, jotka ovat muuten pitäneet ja ne saivat nyt jatkoa lupauksilla, jotka liittyvät vahvasti tavoitteisiini. Tässä lupaukseni kaikkien nähtäväksi.

  • Lupaan ottaa konkreettisia askelia kehittyäkseni laulajana ja kitaristina.
  • Lupaan hankkia tietoa ja kokemusta ravinnosta ja urheilusta tuottaen tietoa kokemastani blogiin.
  • Lupaan käyttää säännöllisemmin ja suunnitellummin aikaa itseni kehittämiseen lukemalla itseäni kiinnostavaa kirjallisuutta.
  • Lupaan panostaa enemmän parisuhteeseeni ja oppia tuntemaan puolisoni paremmin.
  • Lupaan täyttää oman osani Sport Club Forsal:in kehittämisessä vuonna 2010.

Täytyy sanoa, että tämä vuosi alkanut mahtavasti ja näyttää siltä, että meno vaan paranee.

Olisi todella mahtavaa jos kirjoittaisit kommentteihin ajatuksiasi seuraaviin kysymyksiin:

  1. Minkälaisia asioita aiot itse saavuttaa tänä vuonna?
  2. Nyt kun tiedät mitä minä tavoittelen, onko sinulla antaa jotain vinkkejä matkalle?

// Jaxon





Porkkana-inkiväärikeitto

31 01 2010

RESEPTI

Ainekset (3 annokseen):

  • 350 g porkkanaa hienoksi pilkottuna
  • 1 rkl pastöroimatonta valkoista misoa
  • 1 tl tuoretta inkivääriä hienoksi pilkottuna
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 0,5 litraa vettä

Valmistusohje:

  1. Sekoita blenderissä kaikki paitsi n. 1/3 porkkanasta
  2. Kaada blenderissä sekoittunut keitto lopun porkannan päälle ja tarjoile

Reseptin kehittäjä: Brigitte Mars, www.brigittemars.com

Tämä teksti on tässä muotoiluullisista syistä

HUOMIOITA

Ensinnäkin tämä keitto on erittäin  helppo tehdä, joten se sopii loistavasti, vaikka alkuruuaksi useamman ruokalajin aterialla tai nopeaksi evääksi melkein koska vaan. Aineksiensa puolesta tämä keitto mm. vahvistaa keuhkoja, joten varmasti uskaltaa syödä useamminkin. Tämän lisäksi valkosipulilla ja inkiväärillä on tunnetusti verta puhdistava vaikutus. Väriltään miellyttävän pirteä keitto oli sangen herkullista. Omastani tuli hieman vetistä, mutta tämä on helppo välttää säätelemällä veden ja porkkanan suhdetta. Maku oli sellainen raikkaan potkiva. Uskon, että tasapainottelemalla valkosipulin ja inkiväärin kesken pystyy jokainen löytämään itselleen ihanteellisen suhteen.

Helppoa, herkullista, terveellistä ja kaiken päälle vielä edullista!

Hyviä herkkuhetkiä kaikille!

// JAXON





4 kuukautta ja tässä tulos…osa 2

30 01 2010

Viimeksi kirjoittelin teille tuloksista ja ajattelin, että seuraavaksi julkaisen muutaman tekstin sarjan siitä, mitä oppeja tarttui mukaan matkalta. Luvassa ajatuksia liittyen henkiseen kehittymiseen, urheiluun ja ravintoon. Kannattaa pysyä siis kanavalla.

TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN

Olen useamman vuoden ajan tutustunut itsensä kehittämisen ja johtamisen maailmaan. Olen nähnyt useampia seminaareja ja lukenut monia kirjoja. Unelmien toteuttaminen on ollut monesti keskeisenä aiheena joten luulisi, että kun on tarpeeksi monelta kantilta kuullut ja lukenut ohjeita ja vinkkejä unelmien toteuttamiseen, olisi jo oppinut unelmansa saavuttamaan. Silti olen näiden vuosien aikana asettanut varmasti satoja tavoitteitta ja päässyt niistä vain kouralliseen. Totta on, että jokainen tavoite, jonka olen keksinyt asettaa, on vienyt minua tavalla tai toisella eteenpäin, mutta silti jotain on aina jäänyt uupumaan. Voisi sanoa, että on tullut hakattua päätä sen verran useasti seinään, että toisinaan on jo aivot ottanut osumaa. En väitä, että vieläkään tietäisin täysin, kuinka unelmia toteutetaan, mutta uskallan sanoa, että olen harpannut ison askeleen kohti totuutta.

Listaan tähän hyvin perinteisen tavoitteiden tekmisen kaavan ja omat havaintoni siitä, kuinka sen voi saada toimimaan:

  1. PÄÄTÄ MITÄ HALUAT JA MIKSI. En voi painottaa liikaa tuota miksi -kysymykseen vastaamisen tärkeyttä. Jos ei ole tarpeeksi vahvaa syytä tavoitella haluamaansa asiaa, on todella haastavaa pysyä valitsemallaan tiellä siinä vaiheessa kun kohtaa vastoinkäymisiä (ja vastoinkäymisiähän tulee aina).  Ennen 4kk-projektia löysin itseni sellaisesta tilasta, että en pystynyt tekemään rakastiamiani asioita, koska fyysinen kuntoni ei riittänyt edes tavalliseen arjessa jaksamiseen. En myöskään pystynyt katsomaan peiliin kokematta epämiellyttävää viiltoa sydämessäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni en osannut enää pitää itsestäni ja se pelotti. Tämä riitti minulle syyksi tarttua toimeen.
  2. PÄÄTÄ MILLOIN HALUAT. Kummasti asiat tulee aina tehtyä jos on olemassa deadline. Silti silloin kun tekee asioita puhtaasti itseään varten, on välillä liiankin helppoa siirtää sitä eräpäivää. Tähän asiaan auttoi huomattavasti se, että tarpeeksi moni ihminen tiesi päämäärästäni ja aikatauluista. Haluankin kiittää vilpittömästi jokaista, joka on edes kuullut tästä projektista, koska tieto siitä, että moni tietää oli yksi tärkeimmistä voimavaroista koko matkan ajan. Samalla voin myös jälleen korostaa sitä, kuinka tärkeää on tietää miksi asioita tekee. En missään vaiheessa halunnut enää palata takaisin entiseen, jolloin deadlinen venyttäminen toisesta päästä ei tullut kysymykseenkään.
  3. TEE SUUNNITELMA. Yhtä tärkeää ellei tärkeämpää kuin tehdä suunnitelma, on noudattaa suunnitelmaa. Tässä asiassa kannattaa hyväksyä se mahdollisuus, että kaikesta ei pärjääkään yksin. Omasta lähipiiristäni löytyi enemmän apua, kuin olisin edes uskaltanut toivoa. Ei kannata aliarvioida omia mahdollisuuksia saada apua niiltä, jotka tietävät sinua enemmän asioista. Aikaisemmissa pyrkimyksissäni yritin aina selvitä yksin kaikesta ja yllättäen omat rahkeet eivät riittäneet. Tällä kertaa tajusin pyytää apua. Kiitos Terolle kaikesta avusta!
  4. HANKI KUVIA. Varsinkin näin vahvasti omaan fyysiseen olemukseen liittyvässä projektissa kuvilla on keskeinen merkitys. Mitä enemmän sen “ennen-kuvan” ottaminen sattuu, sitä parempi. Jos et kestä katsoa omaa kuvaasi, on siinä jo paljon syytä tehdä asioille jotain. Kuva lähtötilanteesta, sekä kuvat välietapeista oli itselle yksi projektin kulmakivistä. Peili valehtelee jos näkee siitä itsensä päivittäin. Silmä ehtii tottumaan muutoksiin ennen kuin aivot tajuaa sitä. On siis äärimmäisen tärkeää pystyä katsomaan ajassa taakse päin ja vertaamaan nykytilaa siihen, mistä lähdettiin. Sitä paitsi harva teistä uskoisi nyt, että olen pudottanut yli 20 kiloa jos ei olisi näyttää todisteita. Kuvat myöskin muistuttaa jatkuvasti siitä mitä ollaan tekemässä ja miksi. Olen ennenkin ottanut kuvia tavoitteistani, mutta nyt ensimmäistä kertaa julkistin kuvat näin isolle yleisölle.
  5. JULKISTA TAVOITTEESI. Jos ainoastaan itse tiedät, mitä olet tavoittelemassa, on todella helppo vaihtaa tavoitteita. Kuinka usein ihminen huijaakaan itseään, kun kukaan ei huomaa. Tässä kohtaa haluan kuitenkin painottaa, että ei ole välttämättä yhdentekevää kenelle tavoitteensa julkistaa. Olen huomannut, että lähimmät ihmiset saattavat olla tällaisissa asioissa petollisia. Ihmiset, jotka rakastavat sinua paljon, antavat usein liian paljon anteeksi. Se ei vaan auta, jos saat päähän taputtelua ja sääliä kun et päässytkään tavoitteisiin. Viestinä omille rakkailleni, että älkää ottako tätä henkilökohtaisesti. Lähes jokainen meistä toimii luontaisesti näin tietyissä tilanteissa. Kannaattaa siis läheisten lisäksi julkistaa tavoite sellaiselle yleisölle, jonka silmissä sinulla ei ole varaa epäonnistua. Blogikirjoittaminen on ollut minulle tärkein julkistamisen kanava, koska ajatus siitä, että epäonnistumiseni olisi kaikkien nähtävillä internetissä, on tarpeeksi epämiellyttävä varmistaakseen, että pysyn suunnitelmassa ja teen kaikkeni onnistuakseni. Kiitos kaikille, jotka luette blogiani, että voin häikäilemättä hyväksikäyttää teitä. ;)
  6. TOIMI HETI. Ei ole huomista tai ensi viikkoa tai ensi vuotta. Tarpeeksi kun lykkää aloittamista, jää helposti asiat tekemättä. Kannattaa siis ryhtyä toimeen heti. Pienikin teko oikeaan suuntaan saa heti haluamaan tehdä lisää. Paras hetki tehdä asioille jotain on silloin, kun eniten tekee mieli siirtää se huomiseen.

Näillä eväillä ensi kertaan. Huomenna julkaisen ensimmäisen raakaruokareseptikokeilun tuloksia, joten kannattaa käydä vilkuilemassa minkälaisia pöperöitä mursu on keittokomerossaan taikonut.

// JAXON








Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.